15.11.2011

Pientä puuhastelua

Nyt kun sisäkelit ovat alkaneet niin on aikaa tehdä kaikenlaista kotona. Tai aikaahan ei ole, koska on koko ajan töissä, mutta sen pienen ajan kotona puuhastelee kaikenlaista pientä jouluun ja sisustamiseen liittyvää.
Viikonloppuna etsimme huonekaluliikkeistä tasoa meidän möhkälemäisen television alle, mutta eihän siihen sopivaa löytynyt. Ei semmoista ole keksittykään.
Televisio on asia joka on puhuttanut meidän perheessä enemmän, kuin mikään muu asia vuosien varrella.
Itse tykkäisin, että televisio on huomaamaton ja mieluiten jossain kaapissa. P taas on halunnut aina mahdollisimman  ison television. Tämä on ollut väsytystaistelu, jonka minä hävisin. Reilun puoli vuotta tämä hirvitys on ollut meidän seinällä. Johdot roikkuu ikävästi ja kaikki oheislaitteet on rumasti siinä television alapuolella pienen kaapin päällä.
Hyvä kuvahan siinä on ja kiva katsoa vaikka ilman silmälaseja, saa tekstistä selvän ilman tihrustamista.
Mutta siis tasoa emme löytäneet valmiina, joten täytyy kait turvautua puuseppään.
  Joulukortteja olen jo saanut aikaiseksi muutamia ja kruunukynttiloille on valmistumassa säilytyspurkki.

Säilytyspurkki on tehty hernekeittopurkista, jonka maalasin valkoiseksi ja tekstin lakkasin kiinni purkkiin. Nyt vain puuttuu vielä koristelu. Punaista joulunauhaa, valkoista pitsiä tai jotain. Palaan purkkiasiaan myöhemmin.
Tämä teksti liittyy myös erääseen joulujuttuu, mutta on vielä keskeneräinen.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kivoja kortteja :)