Lomaviikko on nyt lusittu ja kotona ollaan. Täytyy sanoa. että paljon oli sellaista mitä ei nyt ilolla muistele, mutta mikä varmasti naurattaa joskus tulevaisuudessa. Jokaiselta reissulta oppii jotain, niin myös tältä.
Ilma oli välillä kuin morsian ja välillä (kaksi päivää) tuli vettä kuin Esterin...Raikasta, kylmää juomaa nautittiin niinä aurinkoisina päivinä ja kuumaa terästettyä juomaa taas viileämpinä päivinä.
Shoppailtiin ja nautittiin hyvästä ruuasta. Shoppailusta sen verran, että matkaan lähti enemmänkin talvi-, kuin kesävaatteita. Viivi osti karvasaappaat ja minä mm. kivan pienen punaisen toppiksen jota varmasti tulen käyttämään ensi talvena, ja muistelemaan niitä hassuja juttuja joita takki tuo mieleen eräästä rantalomasta...
Aamuisin käveltiin kyläteitä joiden varsilla kasvoi oliivipuita täynnä oliiveja.
Ranta oli hieno, kovapohjainen ja tosi matala. Välillä tyrskyävä ja toisena päivänä taas tyyni. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja puhtaan näköistä. Yksi uskalikko ui säässä kuin säässä.
Kissoja ja koiria oli vähän joka puolella, elelivät sulassa sovussa keskenään. Tämänkin kissalapsen perheeseen kuului noin kahdeksan sisarusta. Muitakin eläimiä nähtiin, mm. läheisessä kanalassa oli kukkoja, kanoja, kalkkunoita ja hanhia. Oli hauskaa seurata kun kuljimme kanalan aidan viertä ja kaikki kanalan asukit juoksivat tervehtimään meitä.Lomaan kuului tietenkin myös lukemista, niinkuin aina minulla. Kaksi kirjaa luin viikon aikana ja myös useita lehtiä hotellin lehtilainaamosta. Loma siis meni paljolti normaalin kaavan mukaan, mutta yllätyksiäkin oli. Nyt ajatukset suuntautuu kotiin ja ehkä vähän jo jouluunkin, sillä ostin tänään ensimmäiset joululehdet.
2 kommenttia:
Rapunen on väärinpäin muuten ;)
Biibii olet oikeassa. Itse en katsonut miten päin rapu on, otin vain kuvan rannalla kävellessäni. Kun en rapuja tunne niin näinkin voi käydä.
Lähetä kommentti