6.7.2013

Mahtava matto





 

 Maanantaina, päivänä jolloin oli se kamala vesiloso, lähdin ajelemaan heti aamusta Kuopion Ikeaan. 
Mennentullen satoi vettä kuin saavista kaataen, mutta kauppapäiväksi sää oli mitä mainioin.
Mitään suuria hankintoja en tehnyt, muutamia astioita, tyynyjä ja sen sellaista.
   Mukaan lähti myös vähän isompi ostos, jota olen harkinnut jo noin puoli vuotta. Täytyy kyllä sanoa, että olen erittäin tyytyväinen tähän ostokseen.
 "Blogi"- matto, siis Tårnby-matto oikealta nimeltään, tuntuu parin päivän kokemuksella juuri oikealta hankinnalta meille. Matto pysyy tukevasti paikoillaan meidän nelijalkaisten poikien temmellyksestä huolimatta. Matto on tehty juutista, on siis egologinen, mikä on minulle tärkeä asia.
     Tuntu ja ulkonäkö on karhean luonnollinen. Luulempa, että tämä matto on meillä pitkään. Tykkään tosi paljon.
     Kyllä on kannattanut syödä rahkaa puoli vuotta, painonpudotuksen lisäksi etuna on mittava määrä pakastusrasioita. Ostin kaksi laatikollista mansikoita, toisen torilta ja toisen tavaratalosta. Valitettavasti marjojen laatu oli huonompi kuin parina edellisenä kesänä, ne säät kait...


Leppoisaa viikonloppua



Ei kommentteja: