20.5.2012

Sunnuntai-illan viihdyke

  
  Sunnuntaipäivä on mennyt leppoisissa merkeissä. Tai no, voiko kuoppien kaivelu olla leppoisaa. Raskasta työtä se oli. Kaivoin neljälle alppiruusulle poterot tuonne meidän tontin rajalle, suuren  männyn  naapuriin. Nyt ei auta kuin odottaa josko sieltä lähiaikoina jotain putkahtais niistä nupuista. Ulkopuuhat loppui taas, kun taivaalta alkoi liruttaa jotain kosteaa...
Jääkiekkoa en enää tänään seuraa, tämä riittää nyt näistä kisoista, mutta Tsemppiä Leijonille!

   YLE Kuvapalvelu
Illalla tulee minun lemppariohjelmani ykköseltä. Kaikki jaksot olen seurannut Uutishuoneesta. Sarjahan tulee nyt uusintana, mutta kestää kyllä uusintakatsomisen.
 Seuraava teksti on lainaus ohjelman esittelystä YLEn sivuilta:
Uutishuone vie katsojansa kylmän sodan aikaiseen Yleisradion uutistoimitukseen, jota pyörittivät radikaalit, suurten ikäluokkien nuoret. Uutiset ovat oikeita, mutta henkilöt fiktiivisiä. Sarjan päähenkilöinä nähdään TV-uutisten tekijätiimi.

On ollut niin mielenkiintoista seurata sarjaa, kun itse muistaa niitä tapahtumia mitä siinä käsitellään. Myös vaatteet nostavat oikein nostalgia-ryöpyn samoin kuin musiikki. Olisipa hauskaa päästä bilettämään uutishuoneen väen kanssa, siinä ei oltais köyhiä, kipeitä eikä kainoja.
Tuntuu, että tämä minun blogini elää ihan omaa elämäänsä, tekstit häviää tai kuvat ja muut on ihan väärissä paikoissa. Täytyy tutkia mikä mättää.

Mukavaa alkavaa viikkoa!



Ei kommentteja: