18.1.2013

Neulontaterapiaa


Viikonloppu taas, mahtavaa. Töihin on kuitenkin ensin mentävä ennenkuin voi heittää täysin vapaalle. 


Tällä viikolla olen kaivanut vanhan neulekoneeni esille ja aloittanut mekon/pitkän paidan neulomisen.
Mallin löysin Suuri  Käsityö lehdestä 2/2009


Koska neulekoneeni on hyvin yksinkertainen ja simppeli ei sillä voi tehdä kuvioneuleita automaattisesti, mutta suora oikea neuloutuu erittäin sujuvasti.
Olen neulonut suoran osuuden alhaalta vyötärölle koneella ja joustin- ja kuvioneuleet neulon käsin puikoilla. En vielä ole varma tuosta vyötärön joustinneuleesta. Neulon sen kuitenkin ja katson miltä näyttää, jos ei ole hyvä niin teen sitten suoran paidan.


Väriksi valitsin tumman harmaan. Tuntuu käytännöllisemmältä, kuin tuo valkoinen.





Näyttääköhän minun paitani valmiina näin kivalle. Uskon, että näyttää. Olen päättänyt olla tänä vuonna positiivisempi ja ajatella asioista ensin hyvää. Kohdata haasteita rohkeammin ja ottaa läheiseni ja muutkin ihmiset paremmin huomioon. 

Rohkeutta myös Sinulle!

Kiitän myös Annea haasteesta. Yritän vastailla kysymyksiin myöhemmin.


Ei kommentteja: