31.12.2012

Vanha saa mennä






Kauan on siitä, kun viimeksi olen tälle areenalle kirjoitellut. Elettiin silloin mustikka-aikaa. Toki olen käynyt lukemassa toisten blogeja aina välillä joten tiedän missä mennään.
Nyt joulut on vietetty ja ilmeisen kiltti olen ollut, koska pukki muisti mieluisilla paketeilla. Erityisen iloinen olin joulun säätilasta.  Huurteinen pakkassää teki luonnosta niin kauniin ja jouluattona hautuumaalla oli myös tunnelmallista.
Joulukuusi oli taas mallia jättiläinen, mutta ei se mitään, hyvinhän se mahtui tuossa nurkassa olemaan. Joulun värit olivat luumu, valkoinen ja hopea. Punaista oli ainoastaa kuusenjalassa.

 

Kuluneessa vuodessa ehkä isoin juttu oli tämä meidän uusi perheenjäsen, niin kiltti ja kiva, mutta tavattoman villi Vito-koira. Vito on jo iso poika, mutta käytös on vielä lapsen luokkaa.
Nyt uutta vuotta pukkaa ja toivonkin tulevasta vuodesta kiireettömämpää, ja että osaisin paremmin ottaa hetkesta kiinni, nauttia niistä elämän pienistä asioista.
Raketit paukkuu jo ulkona ja meilläkin Oscaria polttelee, joten lopettelen tähän ja suuntaan ulkoilmaan  katsomaan tähtisadetta. Kiitos, kun olette vierailleet täällä kaikesta hiljaisuudesta huolimatta. 

 Hyvää uutta vuotta!





2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

minttumaari kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle, Anne.
Joulu ja uudenvuoden juhlinta on mukavaa, mutta on se vain mahtavaa, kun alkaa tämä kevätpuoli.